People of PEMA | Janne, Koneasiantuntija

Pemamekin tiimi koostuu eri alojen asiantuntijoista, jotka suunnittelevat, kehittävät ja räätälöivät tuote- ja teknologiaratkaisujamme asiakkaillemme. Oma tuotantomme valmistaa, asentaa ja käyttöönottaa koneemme, jotka lähtevät eri puolille maailmaa asiakkaidemme käyttöön.  

Monet Pemamekin työntekijät ovat työskennelleet sekä tuotannon puolella että asiantuntijatehtävissä ja tuntevat koko toimitusketjun alusta loppuun asti. Yksi heistä on Janne Rimpiläinen, joka nykyään työskentelee koneasiantuntijana, mutta aloitti alun perin CNC-sorvarina helmikuussa 2020.  

Minkälainen urapolku Jannella on ollut?

Kuva Jannesta, Pemamekin koneasiantuntijasta

”Olin tehnyt yli 15 vuotta koneistustöitä ja vuoden 2020 alussa aloin miettiä uusia urapolkuja, kun silloisessa työpaikassani tehtiin paljon muutoksia ja oli lomautuksia. Pemamekin nettisivujen ja YouTube -kanavan selailu herätti kipinän hakea yhtiöön töihin avoimen hakemuksen kautta,” Janne kertoo.

Uuden työn lomassa Janne alkoi pohtimaan työuralla kehittymistä ja kouluttautumista insinööriksi työn ohessa. Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen hänelle avautuikin opiskelupaikka Hämeen AMK:ssa ja sattumalta samoihin aikoihin Pemamekilla avautui mahdollisuus aloittaa uudet työt talon sisällä. Loppuvuodesta 2022 Janne siirtyi teknologiaosastolle asiantuntijatehtäviin hitsaus- ja koneistusprosessitiimissä.

Pemamekilla on koko ajan suhtauduttu positiivisesti uralla etenemiseen ja henkilökohtaiseen kehitykseen. Siirtymä tiimistä toiseen oli helppo. Koneistustiimi on mukavaa porukkaa ja auttavat mielellään. Meillä on hyvä työyhteisö. Nykyään asiantuntijatehtävissäkin työskentelen koneiden parissa: tuotekehittelyä, hitsauksien arviointia, raporttien tekemistä, asiakasrajapinnassa toimimista. Yksikään päivä ei ole samanlainen.”

Uusi työtehtävä on tuonut vaihtelua ja antanut mahdollisuuden kehittyä asiantuntijana eteenpäin omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien mukaan.

”Parasta uudessa tehtävässäni on vapaus tehdä ja käyttää omia ongelmanratkaisutaitoja. Saa matkustaa ja pääsee monenlaista tekemään. Jokainen saa tehdä omien vahvuuksien puitteissa työtään ja erikoistua eri osa-alueisiin. Yksilön toiveita ja ajatuksia kuunnellaan.­­­­­

Mistä Janne on ammentanut energiaa uralla kehittymiseen?

”Elämä on oppimista koko matka.”

Kuva Pemamekin koneistamossa. Kuvassa näkyy kolme ihmistä työssään.
Kuva Pemamekin koneistamosta.

Tutustu uraan Pemamekilla ja katso kaikki avoimet paikkamme! Tällä hetkellä haemme työntekijöitä useisiin eri tiimeihin, sekä tuotantoon että asiantuntijatehtäviin.

Ota yhteyttä

Team PEMA apunasi. Autamme sinua mielellämme eteenpäin!

Contact Us