Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi valmistunut Teemu kiinnostui Pemamekista sattumalta. Hän aloitti kesätyöntekijänä ja on vuosien aikana päässyt työskentelemään Pemalla erilaisissa tiimeissä ja työtehtävissä.
Alun perin kiinnostus Pemamekiin heräsi ”Tuhat Nuorta Johtajaa” -kampanjan kautta vuonna 2017, kun Teemu pääsi päiväksi tutustumaan yritykseen ja seuraamaan eri johtajien työpäiviä. Opiskelut ja kesätyö sähköasennusten parissa Pemamekilla seurasivat ja lopulta kun koulussa tehtiin pääainevalintoja, Teemu päätyi valitsemaan automaatiotekniikan.
”Olin alkuaan ajatellut opiskella sähkövoimatekniikkaa, mutta työ Pemamekilla herätti kiinnostuksen ja innosti opiskelemaan automaatiotekniikkaa. Näin siinä paljon mahdollisuuksia myös tulevaisuuden kannalta”.
Monissa työpaikoissa sähkösuunnitelma tehdään paperille ja kun se lähtee toimistosta, et näe mitä sen jälkeen tapahtuu. Täällä halli on täynnä isoja projekteja ja oman käden jäljen näkee projekteissa heti.
Kiinnostavinta onkin, kun omia ideoita otetaan käyttöön ja pääsee mukaan kehitystöihin. Isot projektit tuovat paljon vastuuta!
Kiinnostavat työprojektit ja ison firman mahdollisuudet
Teemun ensimmäinen työ Pemamekilla oli sähköasennusten parissa tehtaan puolella ja hän pääsi mm. pariksi viikoksi Saksaan työmatkalle. Vuonna 2019 hän siirtyi sähkösuunnittelijaharjoittelijaksi ja sai oppeja kokeneemmilta suunnittelijoilta esimerkiksi sähkösuunnittelutyökalujen käyttöön. Sähkötöiden lisäksi Teemulla on työkokemusta myös Pemamekin hankintapuolen tehtävistä. Hän työskenteli siellä vuoden verran ja nautti uuden oppimisesta, läheisestä työskentelystä asiakkaiden kanssa sekä työn sosiaalisesta puolesta.
”Pemamekilla yllätyin siitä, että jos olen kaivannut uusia haasteita, se on otettu hyvin huomioon ja uusia työtehtäviä on tarjottu. Pemamek on niin iso firma, ettei tarvitse vaihtaa yrityksestä toiseen, jos haluaa vaihtelua omiin työtehtäviinsä.”
Teemun mielestä työkokemuksesta esimerkiksi sähköasennusten parissa on ollut paljon hyötyä nykyisessä sähkösuunnittelijan roolissa. Yhteistyö sähköasentajien kanssa on hänelle tärkeää ja hän käy usein tehtaan puolella katsomassa, onko jotain missä hän voisi auttaa, tarvitaanko parempia kuvia tai onko suunnitelma muuten selvä.
”Parasta työssäni on, että oman kädenjäljen näkee konkreettisesti. Monissa muissa työpaikoissa sähkösuunnitelma tehdään paperille ja sen lähdettyä toimistosta et näe, mitä jatkossa tapahtuu. Täällä halli on täynnä isoja projekteja ja oman käden jäljen näkee projekteissa heti. Kiinnostavinta onkin, kun omia ideoita otetaan käyttöön ja pääsee mukaan kehitystöihin. Isot projektit tuovat paljon vastuuta!”
Töiden ja opiskelujen yhdistäminen
Viime syksynä Teemu aloitti jälleen opinnot päästyään Tampereen yliopiston maisterivaiheeseen lukemaan pääaineena sähköenergiajärjestelmiä. Suurin yksittäinen yllätys Pemamekilla työskentelyssä on ollut se, miten helposti työn ja opintojen yhdistäminen on aina sujunut.
”Olin ajoissa kertonut, että haluan edetä uralla ja se otettiin täällä tosi lämpimästi vastaan. Tunteja vähennettiin ja olen tehnyt lyhyempää viikkoa, jotta kaikki palat ovat loksahtaneet kohdilleen. Pemalla kannustetaan opiskelemaan ja työmäärä katsotaan sen mukaan, että työt ja opinnot hoituvat samanaikaisesti.”
Teemu kehuu myös muuten Pemamekin yhteishenkeä. Avun kysyminen on helppoa ja yhteistyötä tehdään eri tiimien ja osastojen välillä. Ennen Pemamekia Teemun työ oli liikkuvaa ja päivän kulusta sai päättää paljolti itse. Häntä mietitytti, millaista tehdastyö olisi ja kuinka vaihtelevia päivät olisivat. Ennakkoluulot oli kuitenkin nopeasti pyyhitty pois.
”Moni kuvittelemani asia menikin päälaelleen – Pemalla projektit ovat isoja, teknisesti kehittyneitä ja automaatio liittyy kaikkeen. Työ on monipuolista ja ulkomaillekin pääsee tekemään keikkoja. Tiimihenki on hyvä ja omien projektien tuoma vastuu innostaa eteenpäin.”
Vinkki urasta Pemamekilla kiinnostuneelle
”Laita rohkeasti hakemusta! Meillä valmistetaan todella mielenkiintoisia, teknillisesti kehittyneitä koneita. Kannattaa tutustua yritykseen ja ottaa meihin rohkeasti yhteyttä – uramahdollisuudet ovat hyvät, täällä on töitä laidasta laitaan. Jos meiltä löytyy kiinnostava tehtävä, mutta opiskelutausta ei ihan vastaa työnkuvaa, kannattaa silti laittaa työhakemus.
Jos olet opiskelija, lopputyöntekijä tai viimeistelemässä opintoja, täällä se otetaan todella hyvin huomioon ja siihen kannustetaan. Esimerkiksi itse sain paljon motivaatiota lopputyöhöni, koska tiesin onnistuessani, lopputyöni otetaan käyttöön sähkösuunnittelussa sekä asennuksessa. Se on yhä edelleen käytössä!”
Tutustu uraan Pemamekilla ja katso kaikki avoimet paikkamme! Tällä hetkellä haemme työntekijöitä useisiin eri tiimeihin, myös sähkösuunnitteluun.